Emme ole yksin

18.4.2024

Torstaina 4.4.2024.

Selaan uutisia, kun eteen tulee uutinen Vantaalta. Kouluampuminen. Mitä ihmettä? Pikkuhiljaa uutisia satelee lisää, ja kammottava totuus alkaa valjeta koko kansalle.

Minulla on puolisoni kanssa lähestulkoon samanikäiset lapset. Samanikäiset, kuin oli tämä, joka ampui, tämä, joka menetti henkensä, ja ne kaksi, jotka edelleen taistelevat hengestään. Tämä uutinen kosketti minua poikkeuksellisen paljon ja poikkeuksellisen syvältä.

2.4.2024 klo 13 Yle Areenassa oli tiedotustilaisuus tapahtumasta. Lähetyksessä oli Poliisin ja Pelastuslaitoksen edustus, Vantaan kaupunki, kriisityöntekijät ja koulun rehtori. Lähetys oli surua täynnä, mutta yhteen asiaan kiinnitin välittömästi huomioni. Se oli kriisityöntekijän ohjeistus: ”Kun keskustelette tästä tragediasta lastenne kanssa, tehkää se lastentasoisesti. Voitte etsiä apunuoria aiheen käsittelemiseen seuraavien organisaatioiden nettisivuilta…”. Ne organisaatiot olivat MLL, SPR ja Mieli ry.

Mieli ry:n sekaisin-chat meni tukkoon, kun tämä Vantaan tragedia tapahtui. Pieniä ihmisiä ahdisti, pelotti ja puristi tämä uutinen ihan yhtä paljon, kuin aikuisiakin. Meitä vanhempia ja meidän lapsiamme.

Kun kriisityöntekijä listasi nuo järjestöt, kenen puoleen kääntyä koko Suomea koskevan tragedian läpi käymiseksi, ymmärsin sen taas uudelleen: Nämä järjestöt, yhdistykset ja säätiöt ovat ne, jotka meistä ja meidän lapsistamme pitävät huolta. He ja ne ovat ne, kenen apuun ja tukeen voimme turvata, kun meillä on vaikeaa. Heidän kauttaan me saamme apua ja tukea minkä tahansa hädän ja ahdistuksen keskellä.

Ajaessani kotiin töistä eilen, kuuntelin jälleen uutisia. Siellä kerrottiin, että meidän vanhempien pitäisi kuulla lapsiamme enemmän. Eikä vain kuulla, vaan ihan aidosti kuunnella. Olla tukena ja turvana, kun tällainen kaaos ja tragedia muuttaa koko tämän maan mustaksi. Mutta järjestöjen, yhdistysten ja säätiöiden ansiosta me emme ole yksin.

Järjestötoiminta ja järjestökenttä on laaja, mutta se toimii silti isolta osaltaan vapaaehtoisten voimin. Tämänkin tilanteen keskellä SPR:n vapaaehtoiset olivat Vantaan koulujen pihoilla ottamassa oppilaita ja heitä saattaneita vanhempia vastaan tragediaa seuraavana aamuna. Vantaan kaupunki ja hyvinvointialue olivat järjestäneet kriisiapua ja tukea koulujen oppilaille ja henkilökunnalle, mutta SPR:n vapaaehtoiset partioivat koulujen pihoilla, ja tarjosivat apua ja tukea myös oppilaiden vanhemmille, ja koko yhteisölle.

Monet järjestöt ja yhdistykset kouluttavat vapaaehtoisia kohtaamaan ihmisiä odotetun tai odottamattoman hädän ja ahdistuksen keskellä. Suomen järjestökentällä on paljon vapaaehtoisia, mutta maailmantilanteet muuttuvat koko ajan nopeammin, ja vapaaehtoisia tarvitaan lisää. Jos sinulla on sellainen tilanne elämässäsi, että sinulla olisi aikaa vapaaehtoistyöhön, kannattaa selvittää missä sinun apuasi tarvitaan. Täällä Päijät-Hämeessä, Lahden Fellmanniassa pidetään lauantaina 20.4.2024 klo 10-14 vapaaehtoistoiminnan minimessut, siellä on esillä lukuisa määrä eri järjestötoimijoita esittelemässä erilaista vapaaehtoistoimintaa, mihin kuka tahansa voi lähteä mukaan.

Halusin kirjoittaa nämä ajatukset ylös, ja pohtia yhdessä muiden kanssa tätä asiaa. Järjestöt tekevät valtavan hyvää työtä sydän edellä, ja siksi halusinkin vielä henkilökohtaisesti kiittää jokaista järjestö- ja yhdistystoimijaa, jotka tekevät tätä työtä, meidän tavallisten kansalaisten tukemiseksi.

Halusin myös muistuttaa ihmisiä siitä, että me todella emme ole yksin. Järjestökenttä takaa sen, että meillä on aina mahdollisuus saada apua ja tulla kuulluksi. Sitä ei aina tule ajateltua, mutta se kannattaa pitää mielessä.

Sofia Heinonen

Lue lisää vapaaehtoistoiminnan minimessuista: https://phvapaaehtoistoiminta.fi/uutiset/vapaaehtoistoiminnan-minimessut-lahdessa-20-4/

https://www.punainenristi.fi/hae-apua-ja-tukea/henkinen-ensiapu/nain-autat-lasta-tai-nuorta-kriisitilanteessa/

https://www.mll.fi/vanhemmille/vinkkeja-lapsiperheen-arkeen/vakivaltauutisista-puhuminen-lapsen-kanssa/

https://mieli.fi/uutiset/miten-vanhempi-voi-tukea-lasta-ja-nuorta-kun-vantaan-kouluampuminen-jarkyttaa/